Matti Tuohino, Senior Asiakkuus­päällikkö

9.5.2023

Matti Tuohino, Senior Asiakkuus­päällikkö

Safetumin Uratarinoissa pääsemme tutustumaan paremmin safetumilaisiin ja heidän urapolkuihinsa. Pääset esimerkiksi kuulemaan, millainen on tyypillinen työpäivä Safetumilla ja mikä safetumilaisten mielestä on parasta heidän työssään.

Lapissa kasvanut Matti Tuohino muutti Helsinkiin muutama vuosi sitten uusien työmahdollisuuksien perässä. Mieluinen työpaikka löytyikin nopeasti, kun Matti aloitti Safetumilla myyntineuvottelijana helmikuussa 2019. Nykyään hän toimii Safetumin Senior Asiakkuuspäällikkönä. ”En meinannut alkuun uskoa, että niin nopeasti löytyisi itselle täysin sopiva työpaikka. Safetumilla uudet työntekijät otetaan hyvin vastaan heti alusta lähtien ja työhyvinvointia pidetään tärkeänä”, Matti kertoo.

Matin aiempi työkokemus on ollut monipuolista ja sisältänyt erilaisia tehtäviä niin myynnissä kuin moottoriajoneuvojen arktisten olosuhteiden testaamisessakin. Myyntityö on osoittautunut kuitenkin omaksi jutuksi. ”Pidän myyntityön haastavuudesta ja siitä, että saa kohdata erilaisia ihmisiä ja auttaa asiakkaita ongelmien ratkaisemisessa”, Matti toteaa. Hänen tullessaan Safetumille kaikki asiakastapaamiset käytiin vielä kasvotusten, jolloin matkustelu kuului myös vahvasti työhön. Pandemian myötä tapaamiset siirtyivät kuitenkin etäpalavereihin, joiden välityksellä tapahtuu edelleen suurin osa tapaamisista. Livetapaamiset ovat kuitenkin hiljattain lisääntyneet, ja erilaiset edustustapahtumat tuovat mukavan lisän työhön.

Matti kokee tekevänsä merkityksellistä työtä työskennellessään paloturvallisuuden parissa. ”On luontevaa käydä keskusteluja asiakkaiden kanssa, kun on itse nähnyt jo pidemmän aikaa sen arvon, mitä tuotamme asiakkaille”, Matti lisää. Parasta työssä hänen mukaansa onkin asiakkailta tuleva positiivinen palaute, kun on yhdessä saatu kehitettyä sopiva ratkaisu heidän pulmaansa. Safetumilla myyntiä arvostetaan ja työskentely myyntitiimissä on ammattimaista mutta samalla myös riittävän rentoa.

Kasvavassa yrityksessä työskennellessä myös uusia haasteita ja mahdollisuuksia tulee jatkuvasti lisää. Matti onkin saanut lisävastuuta viime vuonna tapahtuneen uuden nimityksen johdosta ja näkee itsensä jatkossakin työskentelemässä asiakkuuksien parissa.

Kiinnostuitko Safetumista työnantajana? Katso avoimet työpaikkamme täältä.