Kulunut vuosi on järisyttänyt käsitystämme turvallisuudesta. Vuonna 2022 maailmassa tapahtui asioita, joiden en ainakaan itse halunnut uskoa olevan yhteiskunnassamme mahdollisia. Vuosi sitten Venäjä aloitti julman ja laittoman hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan. Tämä sota jatkuu edelleen ja nopeaa loppua sodalle ei ole näköpiirissä. On meidän kaikkien tehtävä tukea Ukrainaa niin kauan kuin se on tarpeellista ja varmistua samaan aikaan omakohtaisesta varautumisestamme niin arjen riskeihin kuin laajempiinkin uhkakuviin.
Historiasta löytyy esimerkkitapauksia, joissa turvallisuutta edistävät muutokset toimintakulttuuriin, lainsäädäntöön ja teknisiin ja rakenteellisiin osa-alueisiin on tehty vasta sen jälkeen, kun riskit ovat jo realisoituneet ja aiheuttaneet kymmenien, jopa satojen ihmisten kuoleman. Kysymys kuuluukin, osaammeko tehdä tarvittavat muutokset nyt ajoissa?
Hyvän turvallisuuskulttuurin eli turvallisuuteen liittyvien arvojen ja asenteiden omaava kiinteistö, työntekijä ja asukas on kyvykäs varautumaan häiriötilanteisiin sekä onnettomuuksiin. Hyvin varautunut kiinteistö ja sen päättäjät arvioivat riskejä säännöllisesti, suorittavat toimenpiteitä riskien pienentämiseksi sekä viestivät asukkaille pelastus- ja turvallisuusohjeista johdonmukaisesti.
Me Safetumilla mittasimme ja tarkastimme vuoden 2022 aikana 2996 kiinteistöä. Jokaisessa tarkastuksessa analysoimme lähes 200 paloturvallisuuden ja varautumisen osa-aluetta, joiden kunnossapito kuuluu lain ja vakuutusyhtiöiden mukaan kiinteistöjen vastuulle. Koko vuoden aikana arvioimme tarkastuksissa 161 535 riskipistettä. Näistä riskihavainnoista keskeisimmät ja ihmisille ja kiinteistöille haitallisimmat olemme koonneet tarkasteltavaksi uuteen Paloturvallisuusraporttiimme.
Suomalaisten kiinteistöjen keskimääräinen turvallisuusindeksi on kohonnut vuoden aikana kahdella pisteyksiköllä ollen 62/100 (vuonna 2021: 60/100). Tämä muutos on askel parempaan, mutta todettava, ettei vielä kovinkaan merkittävä kehitysaskel. Mittausanalytiikassamme 80/100 on se taso, joka kertoo kiinteistön saavuttaneen lakisääteisen turvallisuustason. Tulos 62/100 kertoo, että suomalaisten kiinteistöjen turvallisuustaso on edelleen vain tyydyttävällä tasolla. Tämä asia selviää teille vielä tarkemmin, kun luette raporttiamme pidemmälle. Jokaisen suomalaisen kiinteistön tulisi saavuttaa turvallisuudessa vähintään lakisääteinen taso.
Suomalaisten kiinteistöjen turvallisuuden edistäminen vaatii yhä nopeampia ja tehokkaampia toimenpiteitä. Kevään 2023 aikana kutsumme koolle keskustelufoorumin, jonka tavoitteena on rakentaa yhteistä tiekarttaa kiinteistöjen paloturvallisuuden ja varautumisen nopeamman edistämisen puolesta. Turvallisuustyötä tehdään yhteistyössä. Tavoitteellisesti sekä vakaasti ennakoiden. Näin hoidetaan turvallisuutta vahinkojen sijaan.
Teemu Kajava
Toimitusjohtaja
Safetum Oy
Lue koko Paloturvallisuusraportti 2022
Katso Paloturvallisuusraportti 2022 -julkaisutilaisuuden tallenne